Vinkkejä pysyvästi parempiin valintoihin


1.      Tee päätös ja aseta tavoite
2.      Suunnittele ja vaali
3.      Mieti, miksi teet muutoksen ja ennakoi heikot kohdat
4.      Ole realisti
5.      Tavoittele hyvää oloa
6.      Älä katso eiliseen



Minkä tahansa opitun tavan muuttaminen toiseksi vie aikaa. Tiedämme, mikä olisi hyväksi meille, mutta teot  ovat toinen asia. Vaikka osa huonojen tapojen syystä löytyisi fyysisestä riippuvuudesta, kuten sokerin tai tupakan kohdalla, suuri on myös psykologinen vaikutus. Totumme rentoutumaan, lohduttautumaan ja palkitsemaan jo lapsena ruoan avulla. Aikuisiällä myös viinilasillisesta tai saunakaljasta tulee helposti haitallinen tapa, jota ilman elämää on vaikea kuvitella. Harva voi elää stressitöntä ja kiireetöntä elämää vailla mielihaluja, mutta mielihalujen ei tarvitse hallita elämää.

Äärimmäisemmissä muutoksissa, kuten kokonaisessa ruokavalioremontissa tarvitaan enemmän sinnikkyyttä ja perusteellista pohjustamista. Eli alussa on tehtävä omat tavoitteet selviksi ja selvitettävä myös, mitä tarvitsee tietää. Jos kyseessä on treenilupaus, kannattaa merkata kalenteriin valmiiksi treenikerrat tulevalle viikolle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Uusi ruokavalio taas kannattaa opiskella pala kerrallaan, jotta urakka ei tunnu mahdottomalta.

Välitavoitteet tekevät muutoksesta selkeämmän ja helpomman tavoittaa. Välitavoitteen kohdalla kannattaa tietoisesti nähdä jo toteutuneet hyvät muutokset. Treenien lisääntyminen on toteutunut muutos, vaikka ei olisikaan joka päivä liikkeessä, Jos pyrkii kasvispainotteiseen ruokavalioon, jo maitotuotteista luopuminen on hyvä askele ja suuri muutos, vaikka kaikkien ruokien tuoteselosteet eivät vielä sujuisi. Laihdutushaasteissa kiinteytyminen voi välillä takkuilla, mutta silloin kannattaa nähdä hyvät terveysedut, joita jo arkiliikunta ja sokerin rajoittaminen tuovat elämään. 

Välitavoite tuo joskus myös ikävän totuuden konkreettiseksi: tavoite jäi saavuttamatta. Silloin joutuu pohtimaan, miksi kävi näin. Joskus elämäntilanne vain on liian haastava ja tavoite oli siihen nähden liian korkealla. Usein myös huijaamme itseämme, emmekä hala nähdä totuutta. Itselleen on oltava armollinen, mutta myös vaadittava muutosta niihin asioihin, jotka ovat vastoin omaa terveyttä ja elämänarvoja.



Kun omat tavoitteet on tehnyt ennen muutosta selviksi, on helpompi pysyä niissä. Kun tietää, miksi pyrkii kohti parempaa huomista, on motivaatiota jatkaa vastoinkäymisistä huolimatta. On turhaa haikailla menetettyjä lauantai-illan herkkuja. Tärkeintä on elää hetkessä ja tehdä valinnat tietoisesti, aina oma hyvinvointi ja terveys etusijalla. Faktat täytyy olla selvillä, sillä halusitpa eroon sokerista, alkoholista tai maidoista, ihmiset tulevat varmasti kyselemään syitä. Silloin on tärkeää, että osaa kertoa selkeästi, miksi ruokavaliomuutos on terveellinen ja tarpeellinen ja myös itse tiedät heikolla hetkellä, miksi olet valinnut tien kohti muutosta

On tärkeää ennakoida ja suunnitella, jotta ei hairahda. Jos tietää, että automatkalla tulee helposti napsittua karkkeja, kannattaa ostaa jo valmiiksi terveellisempi vaihtoehto autoon. Ei tarvitsekaan kyetä elämään täysin ilman nautintoja vaan valita parempia nautintoja.


Kommentit

Suositut tekstit