Loppukesän lettukestit

Syksy tuoksuu jo ilmassa ja puiden vihreisiin lehtikerroksiin alkaa ilmestyä hiljalleen keltaista sekaan. Arkiaamut alkavat varhain ja iltaisin ei ole samalla lailla voimia istuskella myöhään terassilla kuuntelemassa luonnon konserttia. Mutta ennen kuin syksy kokonaan imaisee meidät mukaansa, kannattaa nauttia viimeisistä lämpimistä päivistä, rannalla vietetystä iltapäivästä tai mökkiviikonlopusta. Tai ehkä voisi tehdä marja- tai sieniretken metsään? Ja mikäs sen kesäisempää evästä retkelle kuin mansikka. Mansikka on superterveellinen herkku, joka käy karkin korvikkeena, ehkäisee sairauksia ja valkaisee jopa hampaita.

Mansikat on superhelppoa keitellä itse hilloksi, jolloin aamun rahka-annoksiin tai kaurapuuroon saa hillosilmän omatekoista herkkua. Maustetut jogurtit ja rahkat kannattaa suosiolla jättää kauppaan ja maustaa välipalat omilla marjoilla ja hilloilla, jolloin sokerin määrää saa säännösteltyä ja välttyy säilöntä- ja lisäaineilta.

Letut ovat mökkijälkkäri parhaimmillaan. Muurinpohjaletut ovat yläsavolaista perinneruokaa, jonka reseptiin kuuluu kotimaisia ohrajauhoja ja vehnää ja täytteeksi hilloa ja kermaa. Mutta nykyisin monet välttelevät gluteenia tai munia ja maitotuotteita. Letut onnistuvat onneksi helposti erityisruokavalioihinkin sopiviksi. Sokerittomuuskaan ei tuota ongelmaa, sillä lettuun voi valmistaa halutessaan suolaisen täytteen tai käyttää täyttämiseen pelkästään luonnon marjoja. Pannukahvi siis tulelle ja nautiskelemaan luonnon rauhasta.


Vegaaniset letut
2 dl kauramaitoa
0,5 tl suolaa 
2 rkl sokeria
2 rkl öljyä
4 dl jauhoja
3 dl vissyä
lisäksi reilusti öljyä tai margariinia paistamiseen
Sekoita ensin muut aineet ja lisää viimeiseksi vichy, sillä kuplajuoman tarkoitus on lisätä kohottavaa vaikutusta taikinaan.

Gluteenittomat letut

2 luomumunaa
5 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja 
tai hienoa gluteenitonta jauhoseosta (osan gluteenittomasta jauhoseoksesta voi korvata tattarijauhoilla, jolloin letut ovat kuitupitoisempia)
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä

Voit paistaa letut rypsiöljyssä, voissa tai kookosöljyssä. 

Tarjoile kauden marjojen ja hillon kera.


Mansikkasmoothie tarjoaa syksyiseenkin aamuun energisen aloituksen ja vitamiineja roppakaupalla.  Mansikoiden luontainen kirpeys saa maistua. Kannattaa totutella vähemmän makeaan makuun, jotta ei huomaamatta käytä turhaan sokeria. Proteiinilisä antaa vähän extraa esimerkiski kasvisruokamaanantaihin tai treenipäivään. 

Mansikkasmoothie

noin 1 litra mansikoita 
1/2 banaani
 2dl kaurajogurttia
1 dl kasviproteiinijauhetta
hasselpähkinämaitoa haluamasi koostumuksen saamiseksi

Sekoita tasaiseksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.

Kommentit

Suositut tekstit