Ellen Svinhufvudin kakku
Itsenäisyyspäivään voi kokeilla esimerkiksi tätä perinteikästä ja tuhtia konditoriaherkkua. Entisen presidentin puolison mukaan nimetty kakku saa makunsa mokkakreemistä ja paahdetuista manteleista.
Pohjat:
6 valkuaista
3 1/2 dl tomusokeria
150 g mantelijauhetta
Mokkatäyte ja kuorrute:
noin 3/4 dl sokeria
1 dl vahvaa kahvia
1 dl kahvikermaa
300 g voita
100 g mantelijauhetta
Pinnalle:
80 g mantelilastuja
tomusokeria
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe käännellen valkuaisvaahtoon. Levitä massa kahdelle pellille siten, että molemmilla on kaksi yhtä suurta levyä. Pyri siis neljään yhtä suureen ja ohueen levyyn. Paista noin 1 1/2 tuntia uunissa 125 asteessa. Seuraa marenkipohjien kypsymistä, jotta ne eivät kuivu liikaa.
Irrota levyt varoen lämpiminä pelleiltä ja nosta jäähtymään. Valmista täyte. Keitä kahvi ja sekoita sokeri siihen. Anna jäähtyä. Lisää kerma. Vaahdota voi ja lisää neste sekä mantelijauhe joukkoon. Kokoa kakku tarjoilulautaselle. Levitä täytettä pohjien väliin ja kakun päälle ja reunoille. Paahda mantelilastuja pannulla, mutta varo, etteivät ne pala. Ripottele kakku kauttaaltaan mantelilastuilla ja viimeistele runsaalla kerroksella tomusokeria. Säilytä kakku jääkaapissa.
·
Kommentit
Lähetä kommentti