Mansikkapiirakka
Resepti
Muropohja:
100 g margariinia
1 dl tummaa sokeria
2 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 luomukananmuna
Täyte:
2 dl (luomu) vispikermaa
200 g tuorejuustoa
noin 1 dl ruskeaa sokeria esimerkiksi intiaanisokeria
2 (M-koon) luomukananmunaa
Valmista murotaikina ja painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tee täyte vatkaamalla kerma ja notkistamalla tuorejuusto sekaisin sokerin kanssa. Sekoita kaikki aineet ja lisää pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kullanruskea pinnasta. Lado puolitetut tuoreet mansikat täysin jäähtyneen tortun päälle. Piirakka on parhaimmillaan, kun pohja on viilentynyt.
Mansikat ovat parhaimmillaan tuoreena ja tietenkin kotimaisina. Vaikka kesä onkin ollut mansikoille ankara, kannattaa nauttia niistä nyt, jos niitä saa, sellaisenaan, jäätelön kanssa tai tämän piirakan päällä. Kesä on vain kerran vuodessa satoi tai paistoi.
Kommentit
Lähetä kommentti