Kesähäitä kohti - hääkakun valitseminen

Häät, mikä ihana juhla! Niistä unelmoidaan ja stressataan, niihin säästetään ja panostetaan, niitä suunnitellaan vuosia tai hoidetaan asia työpäivän välissä maistraatissa. Olipa häistä ja naimiisiin menemisestä mitä mieltä tahansa, ne ovat ainakin juhla, jonka saa tehdä juuri sen näköiseksi kuin itse haluaa. Toiset haluavat noudattaa perinteitä tiukasti ja joillekin moderni ja vähemmän muodollinen juhla on enemmän parin itsensä näköinen.
Kesä on Suomessa se yleisin häiden ajankohta, varmasti juurikin siksi, että silloin kukat koristavat luontoa, lämpötila saattaa yltyä jopa helteiseksi ja marjat ovat tuoreita ja kotimaisia. Juhlapaikan suhteen voi olla huolettomampi, kun mökkiteitäkin pitkin pääsee perille asti ja vesistöt mahdollistavat venekyydin tai uimisen. Toisaalta syksyn ruska tai talven lumimaa voi antaa häille kauniin teeman.

Nykyisin hääkakku voi olla miltei, mitä tahansa; hyydytetty kakku, kermakakku, suklaakakku tai kaikkea tätä. Osa haluaa kakun sijaan tehdä leivosbuffetin esimerkiksi kuppikakuista tai muista hienostuneista ja koristeellisista leivoksista.

Erilaiset erityisruokavaliot aiheuttavat usein pohdiskelua, jotta kaikille on syötävää. Kakkuja voi halutessaan valita useaa erilaista, jolloin on helpompi koota sellainen valikoima, josta löytyy kaikille sopiva. Toisaalta silloin kannattaa ottaa huomioon, että vieraat saattavat innostua syömään kakkua enemmän maistellessaan eri makuja. Kakku ei saa loppua kesken vaan hyvissä häissä sitä jää hieman yli. 

Usein ylin kerros varataan hääparille joko seuraavalle aamulle tai joissakin kulttuureissa jopa pakastetaan ensimmäisen lapsen syntymän jälkeiseen aikaan. Tällainen perinne on voimassa varsinkin Britanniassa, sillä siellä kakut tehdään meillä kahvikakkuina tunnettuihin taikinoihin. Nämä kakut mahdollistavat korkeammat ja eri muotoon taiteillut kakut, sillä pohja on tiiviimpi ja rasvaisempi. Ne myös säilyvät paremmin kuin Suomessa yleiset kermakakut.

Suklaamoussekakku



Vadelmaleivokset


Kakut voi koota hääkakkutelineeseen, jolloin leikkaaminen on helppoa ja siistiä. Päällekkäin kasattu kerroskakku voi olla hankala leikata ja loppukakku on usein aika sotkuinen elämys.


Mansikat on se perinteisin täyte ja koriste kesähäissä.

Gluteenittomalle on helppo valmistaa moussekakku. Gluteenittomista kekseistä syntyy pohja ja mousse on kesäisen raikas ja sen voi maustaa lukemattomilla eri tavoilla.

Vegaanista tai gluteenitonta (tai sekä että) kakkua ei ehkä kannata tehdä samanlaisena kuin perinteistä, jos kakku on kovin korkea tai sisältää paljon täytettä. Gluteenittomasta voi helposti tulla kovaa ja murenevaa, jos se tehdään munattomana. Vegaanista taas ei saa niin helposti kohotettua korkeaksi ja kuohkeaksi. Lähes mikä tahansa kakku saadaan muokattua gluteenittomaksi tai vegaaniseksi. Maidottomuus ei ole nykyisin mikään ongelma, kun maidottomien tuotteiden valikoima on runsas.



Suklaan ystävät syövät häissäkin kakkunsa suklaisena. Suklaan sanotaan lisäävän mielihyvää ja seksuaaliviettiäkin, joten mikäs sen parempi häihin.



Kansainvälisyys on monelle tämän päivän hääparille arkea. Matkustelu eksoottisiinkin maihin on yleistä ja se saa näkyä hääpöydän tarjoiluissakin. Perinteisten suomalaisten ruokien sijaan voi tarjoilla esimerkiksi thairuokaa, japanilaista tai intialaista. Lähi-Idän keittiö on nyt trendikäs ja sieltä löytyy ihania jälkiruokiakin: baklavaa, sekä ruusuvedellä tai appelsiininkukkavedellä maustettuja leivoksia.

Menu kannattaa pohtia yhteneväksi. Jos pääruuissa noudattelee jotakin tietyn maan ruokakulttuuria, voi kakkuunkin hakea vaikutteita samasta teemasta. Koristeita ja makuja saa tuunattua loputtomasti, kun on kokemusta ja taitoa. Hääkakun suhteen kannattaa panostaa, koska pitopalvelussa ei välttämättä ole perehdytty kakkutaiteeseen. Hääkakkuaan saa maistella mahdollisesti vain yhtenä päivänä.

Italialainen tiramisu.




Koristeet, usein kukat ja kynttilät kuuluvat hääjuhlaan. Väreillä on omat merkityksensä. Kakun ja pöytien koristelut voi sommitella hääteeman mukaan. Teemavärit tekevät häistä sointuvat ja kauniit ja sitovat eri elementit yhteen. 


Valkoinen on perinteinen hääväri länsimaissa. Se liitetään puhtauteen.

Violetti on mystinen, voimakas väri.

Oranssi viestii vieraanvaraisuudesta ja lämmöstä.

Keltainen tuo iloa ja avoimuutta ja piristää.

Sininen on viileä, luotettavuuden väri.

Vaaleanpunainen on romantiikan ja uskollisuuden väri.

Punainen edustaa intohimoista rakkautta ja energisyyttä.

Vihreä on uudistumisen ja rauhoittumisen väri.



Joutsenet viettävät koko elämänsä saman kumppanin kanssa ja sopivat siksi hyvin hääsymboleiksi. Taitava kondiittori osaa tehdä kakun päälle tai pöydälle joutsenet puhaltamalla sokerista.



Luontoa arvostava hääpari tuo luonnon sisällekin koristeiden muodossa. Kakkuun sopivat monet syötävät kukat ja ruokiin voi taikoa trendikkyyttä villiyrtein. Ihan jokaisen kannattaa juhlissaan miettiä, kuinka koristeet hävitetään juhlan jälkeen. Luonnonmateriaalit ovat siitä syystä hyvä valinta. Myös kankaiden jämäpaloista saa kehiteltyä kauniita koristeita, jopa hääkimpun.


Myös monet kukkakaupat voivat toimittaa myrkyttömiä ruusuja kakun päälle, jos kotipihasta ei löydy ruusupensasta.


Hääkakun leikkaamisessa määritellään perinteisen leikin mukaan, kumpiko saa avioliitossa sanella kaapin paikan. Pomottaja ehtii ensin polkaista jalallaan maata, kun kakkulapio on painettu pohjaan. Myös se kumman käsi on päällimmäisenä kakkulapiolla on määrääväämpi osapuoli. Hääpari voi nauttia kakun samalta lautaselta.

Rakkauden kesää kaikille häitään suunnitteleville!




Kommentit

Suositut tekstit