Paljon puhetta maidosta

Maito on monelle suomalaiselle ruokajuoma ja kahvin valkaisija. Maitotuotteita nautitaan välipaloina ja erityisesti lapsille terästetään maidon tärkeyttä, jotta luut vahvistuvat. Maito koetaan luonnolliseksi osaksi suomalaista terveyttä edistävää ruokavaliota, mutta tämän totuuden kyseenalaistajia löytyy aina vain enemmän.

Tämän päivän lehmä tuottaa maitoa noin 7900 litraa (vuonna 2011), kun vuonna 1972 yksi lehmä tuotti vajaan 3900 litraa. Maitotuotteiden valikoima on kaupoissa valtava, joten suuren maidon tarpeen ymmärtää. Maito ja siitä tehdyt tuotteet tulisikin nähdä arjen luksuksena.

(Kuvan omistaa Valio Oy. Kyseessä on mainos vuodelta 1920.)

Maidon käsittely puhuttaa. Suomalaista noin 17% kärsii laktaasientsyymin puutoksesta tai vähäisyydestä. Vain harva ei siedä laktoosia lainkaan. Viime vuosina laktoosittomia tuotteita on kuitenkin ilmestynyt kauppoihin runsaasti, kun vielä muutama vuosi sitten tarjonta oli suurimmaksi osaksi vähälaktoosisia tuotteita. Ruotsissa laktoosi-intoleranssista kärsii vain 1,7%, vaikka maitoa käytetään sielläkin runsaasti. Laktoosi on arvokas raaka-aine ja maitojen pidentyneet säilyvyysajat ovat kannattavia sekä valmistajalle, että kaupalle. Osa kokee voivansa käyttää homogenoimattomia maitotuotteita (luomumaitoa tai raakamaitoa suoraan tiloilta) ilman vatsavaivoja. Toisaalta vatsavaivojen taustalla voi olla monia muitakin tekijöitä kuin laktoosi. Kaupoissa on myös laaja valikoima erilaisia kasvimaitoja ja maidottomia tuotteita, joten lehmänmaidon nauttiminen ei ole välttämätöntä.

Kaupan jäätelöt sisältävät usein paljon lisäaineita, mutta kotona voi melko vaivattomasti tehdä jäädykkeitä tai myös jäätelöä. 



Vaniljajäätelö

2,5 dl hienoa sokeria 
2,5 dl täysmaitoa
2 keltuaista
5 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria tai halkaistu vaniljatanko
1 rkl sitruunamehua

Sekoita vatkaimella kattilassa maito, sokeri ja keltuaiset. (Jos käytät vaniljatankoa, lisää sekin mukaan halkaistuna.) Kuumenna miedolla lämmöllä sekoittaen koko ajan, kunnes seos sakenee. Seos on valmista, kun se ei valu enää nurin päin käännetystä lusikasta. (10-20 minuuttia) Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää vanilja-aromi ja sitruunamehu. Kääntele vaahto ja keltuaisseos sekaisin. Anna kulhon olla jääkaapissa yön yli. Sekoita seosta vielä ja kaada se jäätelökoneeseen. Valmista loppuun jäätelökoneen valmistajan ohjeiden mukaan.
(Resepti: Cornell, Lucy: Herkuttelijan säilöntäkirja. 2013.)





Kommentit

  1. Aikamoinen ero laktoosi-intoleranssissa, suomalaiset vs ruotsalaiset. Onko sinulla tietoa, mistä johtuu? Geeneistä?

    VastaaPoista
  2. Alle 5-vuotiailla lapsilla laktaasientsyymin puutos on hyvin harvinainen. Eli on luonnollista, että sen jälkeen, kun nisäkkäät eivät enää saa rintamaitoa, enstyymi vähenee tarpeettomana. Kuitenkin karjatalouden kehittymisen jälkeen geenimuunnosten myötä ihminen alkoi sietää maitotuotteita aikuisenakin. Virallisesti syy on siis geneettinen periytyvyys. Ruotsin ja Suomen ero on kuitenkin suuri. Osa spekuloi, vaikuttaako suomalaisen maidon käsittely laktoosin sietoon, esimerkiksi homogenointi. Osa kuluttajista kokee voivansa juoda raakamaitoa tai ulkomaisia tuotteita. Asiasta ei ole riittävästi virallista tutkimustietoa. Hapanmaitotuotteissa laktoosin määrä on myös pienempi kuin tuoreessa maidossa ja kypsytetyissä juustoissa laktoosi on kokonaan hajonnut. Käytetyillä maitotuotteillakin on siis ollut vaikutusta siihen, kuinka paljon laktoosia on joutunut sietämään. Nykyisin maitoa juodaan Suomessa paljon enemmän kuin ennen tehotuotannon aikakautta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit